Miten katsastat ja ylläpidät omat henkilökohtaiset Google tuloksesi 

Miten katsastat ja ylläpidät omat henkilökohtaiset Google tuloksesi 

Lähes kaikista meistä jää nykyään digitaalinen jälki, joka on muiden ihmisten nähtävissä ja haettavissa. Myös henkilökohtaisilla Googlen hakutuloksilla on väliä, koska ne voivat vaikuttaa yksityiselämän lisäksi myös työelämään.

Useimmat meistä jättävät asian täysin huomioimatta, vaikka todellisuudessa omaan digitaaliseen käyntikorttiin voi vaikuttaa. Hakukoneoptimointi onkin tehokas työkalu nykypäivän maailmassa.

Hakukoneoptimointi teoriana

puhelin kädessä

On selvää, että monista tapahtumista jää jälki nettiin. Mitä aktiivisempi olet netissä, sitä enemmän sinusta on myös saatavilla tietoa. Suurimmalle osalle tulee kuitenkin yllätyksenä, että hakukonetulokset ovat asia, johon voi itse vaikuttaa.

Hakukoneoptimointi, tekninen ja sisältöoptimointi sekä link building ovat asioita, joilla pyritään vaikuttamaan Googlen hakutuloksiin. Link buildingissa esimerkiksi pyritään siihen, että hankkimalla linkkejä nostetaan sivun sijaintia hakutuloksissa ylöspäin.

Sisältöoptimoinnilla on usein omiin hakutuloksiin isoin vaikutus. Jos esimerkiksi julkaiset paljon hyvälaatuista sisältöä nettiin omalla nimelläsi, voit odottaa että ne myös nousevat nimelläsi googlaten hakutuloksissa.

Laadukkaasta sisällöstä hyvä esimerkki on osoite pika-kasinot.com/brite/. Brite kasinoista ja pikakasinoista kirjoittava sivusto tarjoaa laadukasta ja asiantuntevaa sisältöä niin näin se voi myös tulla vastaan Googlen ja muiden hakukoneiden hakutuloksissa.

Kun kasinopelaajat hakevat Brite kasinoita tai vastaavia hakutuloksia voi näin vain laadukas sisältö nousta ylös. Kun sivusto nousee Googlen haussa kohti kärkeä, saadaan sinne myös enemmän liikennettä. 

Google haku ja SERP näkyvyys

SERP tarkoittaa sitä hakukoneen sivunäkymää, joka tulee tietyllä tai tietyillä avainsanoilla hakiessa näkyviin. Google on maailman käytetyin hakukone, joten hakukoneoptimointi pyrkii vaikuttamaan nimenomaan Googlen sivunäkymään.

Mitä korkeammalla tuloksissa sivu on, sitä enemmän sinne ohjautuu liikennettä. Harva hakija jaksaa selailla enää sivulle kymmenen, joten ensimmäisten sivujen hakutulokset ovat niitä, joita katsotaan eniten.

Hakukonetulokset ovat erittäin tärkeitä yrityksille, mutta näihin kannattaa kiinnittää huomiota myös henkilökohtaisen elämän puolella.

Oli sitten taustalla halu ryhtyä yrittäjäksi tai vain parantaa omaa digitaalista käyntikorttia, kannattaa se aloittaa tarkistamalla, miltä oma SERP näyttää.

Tähän ei tarvita sen ihmeellisempiä työkaluja, vaan riittää, että syöttää oman nimensä hakukoneeseen. Tämän jälkeen on hyvä käyttää aikaa siihen, miltä oma Google-haku näyttää.

Vastaa itse sinusta annettavista tiedoista

Mikäli sinulla on profiileja erilaisilla sosiaalisen median alustoilla, löytyy hakutulosten joukosta todennäköisesti tietoja näistä. Hakutuloksissa saattaa näkyä pääasiallisesti vain muiden saman nimen omaavien henkilöiden profiileja.

On myös mahdollista, että hakukoneen kautta löytyy tietoja, jotka eivät edistä uraasi tai yrityksen perustamista. Pahimmillaan ne voivat olla jopa haitallisia tai sisältää tietoa, mikä ei pidä paikkansa.

Hakutuloksia katsoessa onkin tärkeä kiinnittää huomiota siihen, ovatko näkyvimmät tulokset pääasiallisesti peräisin lähteistä, joihin sinulla itselläsi on mahdollisuus vaikuttaa vai ei.

Paras tilanne onkin silloin, kun näkyvimmät tulokset ovat peräisin omista sosiaalisen median profiileistasi tai kotisivuiltasi. Tällöin pystyt parhaiten vaikuttamaan siihen, mitä tietoa sinusta tulee näkyville silloin, kun nimesi syötetään hakukoneeseen. 

Kiinnitä huomiota jakamaasi tietoon

Jos tavoitteenasi on luoda vahva ammatillinen profiili nettiin, kannattaa sitä lähteä rakentamaan omien sosiaalisen median profiilien kautta. 

Kaikki, mitä jaat, on muiden luettavissa. Ennen kuin painat julkaise-nappia, kannattaakin miettiä, miltä julkaisu näyttää nykyisen tai tulevan työnantajasi näkökulmasta. Antaako se sinusta kuvan rautaisena ammattilaisena tai voiko julkaisu vaikuttaa haitallisesti maineeseesi?

Sosiaalisen median profiilien kautta pystyykin rakentamaan itselleen vahvan maineen ammattilaisena, kunhan käyttää niihin aikaa ja vaivaa. Myös verkostoitumisella on merkitystä, joten sitä kannattaa edistää aktiivisesti.

Kotisivut erityisen hyödylliset yrittäjälle

seo google

Mikäli tavoitteenasi on lähteä kokeilemaan yrittämistä, on suositeltavaa laatia omat kotisivut. Nämä toimivat kotipesänä sille, mitä tietoa sinusta on saatavilla netissä.

Kotisivujen kautta pääsetkin kertomaan itse ammatillisesta osaamisesta sekä tuotteista tai palveluista, joita tarjoat. Jos kotisivujen laatiminen on täysin vierasta puuhaa, kannattaa harkita ulkopuolisen ammattilaisen palkkaamista.

Taidolla tehdyt kotisivut jäävät ihmisten mieleen positiivisella tavalla, kun taas huonosti tehdyt voivat aiheuttaa enemmän haittaa. Tämän suhteen investointi kannattaa tuoden enemmän liikennettä sivuillesi.

Erilaiset Seo-työkalut auttavat silloin, kun tavoitteena on oman profiilin optimointi. Google Analytics on erityisesti yritysten käytössä, ja sen avulla onkin mahdollista kerätä tietoa verkkosivujen toiminnasta.

Tämän lisäksi esimerkiksi Semrush ja Ahrefs ovat työkaluja, jotka keräävät ja analysoivat tietoa sekä tarjoavat ratkaisuja hakuliikenteen kasvattamiseen. Niiden avulla onnistuu sekä omien ammatillisten sivujen että yrityksen sivujen optimointi siten, että niille saadaan ohjattua mahdollisimman paljon liikennettä.

Oman digitaalisen käyntikortin parantamisen kannalta on myös tärkeää, että toimit useammalla kuin yhdellä alustalla. Näin tiedot sinusta eivät jää hakukoneiden kannalta irrallisiksi, ja hakijoiden on helppo liikkua eri alustojen välillä etsiessään sinusta lisää tietoa.

Digitaalisen käyntikortin merkitys kasvaa entisestään

Googlen hakukoneeseen on tulossa suuria muutoksia, kun teknologiajätit tuovat tekoäly yhä voimakkaammin osaksi arkea. Kilpailu työelämässä voi kiristyä entisestään, jolloin omaan digitaaliseen käyntikorttiin on tärkeä kiinnittää huomiota yhä enemmän.

Omat hakukonetulokset eivät ole pelkästään muiden käsissä, ja hakukoneoptimoinnin avulla jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, mitä meistä näytetään. Digitaalinen käyntikortti kannattaakin ottaa omiin käsiin, ja luoda näkymä, joka edesauttaa uran kehitystä.

Leave A Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *